Ilmastokirjo » muut artikkelit » Ilmastosoturit Lempäälästä!

Ilmastosoturit Lempäälästä!

Ilmastosoturitoiminta käynnistyi Lempäälän lukiossa syksyllä 2018 vastauksena nuorten keskuudessa aistittuun ympäristöhuoleen.

Ilmastosoturit Lempäälän lukiosta. Kuvituskuva: oppilaat tekevät julistetta.
Julisteentekoa soturipäivänä

 

Ryhmän toiminnan kantavana ajatuksena on keskittyä konkreettisiin ilmasto- ja ympäristötekoihin.
Ilmastosoturit ovat esimerkiksi

  • luoneet Virta-kampukselle ruokahävikkiryhmän, jonka ansiosta 800 ihmisen yksikössä hävikki on olematonta
  • huolehtineet lajittelu- ja kierrätysasioista
  • keränneet roskia
  • koonneet ympäristöaiheista tietoa eri somekanaviin
  • tehneet noin viisikymmentä kouluvierailua ympäri maan
Lempäälän lukion ilmstosoturit vierailevat Hämeenkyrön ja Ikaalisten lukiossa
Ilmastosoturit kouluvierailulla

 

Ryhmä on saanut tunnustuspalkintoja Lukiolaisten liitolta, ympäristöjärjestöiltä ja kunta-alan toimijoilta. Tärkein asia kuitenkin on ollut se, että tutkimustemme mukaan Soturitoimintaan osallistumisen ansiosta nuorten ympäristöhuoli on vähentynyt.

Tällä hetkellä Ilmastosoturitoiminta on vakiintunut olennaiseksi osaksi lukiomme koulukulttuuria

Ryhmään kuuluu jo noin kuudesosa lukiomme opiskelijoista. Toiminta on niin poikkeuksellista, että siitä on tehty useita yliopistoalan tutkimuksia, kuten esimerkiksi parhaillaan käynnissä oleva nuorten ilmastotoimijuutta tutkiva kansainvälinen CCC Catapult -hanke.

Soturitoiminnassa olennaista eivät ole sanat vaan teot. Siksi Soturit eivät ryhmänä osallistu mielenosoituksiin, vaan keskittyvät asioihin, joissa voidaan tarttua toimeen. Soturien esimerkki haastaa myös vanhemmat sukupolvet tekemään hyviä ilmastotekoja.

Muista: teot synnyttävät toivoa!

Ilmastosoturit keräämässä roskia
Ilmastosoturit keräämässä roskia

Lisätiedot Ilmastosotureista: www.ilmastosoturit.fi