Ajatukset rullaamaan
Ilmastokirjo » Open työkalupakin sisältö » Ajatukset rullaamaan

Ajatukset rullaamaan

Open työkalupakin tässä osiossa on ilmastoteemaan virittäytymiseen ja ajatusten sekä keskustelun herättelemiseen sopivaa sisältöä, esimerkiksi elokuvia, pelejä, elämäntapatestejä ja hiilijalanjälkilaskureita.

Lämmittelyä ja verryttelyä

Elokuvat ja lyhyet videoklipit ovat hyvä tapa ajatusten ja keskustelun virittämiseen. Elokuvalla voi aloittaa myös keskustelun ilmastonmuutokseen liittyvistä tunteista. Katselun jälkeen onkin hyvä kuulostella tarinan herättämiä tunteita.

Elokuvia

  • Tomorrow – kohti huomista (2015). Elokuva esittelee liikkeitä, jotka pyrkivät ratkaisemaan maailman ongelmia ruohonjuuritasolla, esimerkiksi kaupunkiviljelyn, lähidemokratian ja paikallisen valuutan avulla. Äänessä on liikkeiden perustajia ja asiantuntijoita. Elokuvantekijät Cyril Dion ja Mélanie Laurent vierailevat 10 maassa ja käsittelevät ilmastonmuutosta esimerkiksi ruoantuotannon, talouden, demokratian ja koulutuksen näkökulmasta. Koulutusosiossa vieraillaan suomalaisessa peruskoulussa. Elokuva herättää toivoa ja tarjoaa käytännöllisiä, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta korostavia ratkaisuja. Sopii hyvin jatkokeskustelun pohjaksi.
  • Before the Flood (2016). Elokuvassa liikutaan Leonardo di Caprion matkassa eri puolilla maailmaa perehtymässä ilmastonmuutoksen syihin, lieveilmiöihin ja vaikutuksiin, sekä vaikutusyrityksiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
  • Tulevilla rannoilla eli Little Yellow Boots (2017) on ohjaaja John Websterin puheenvuoro hänen toistaiseksi syntymättömälle lapsenlapsenlapselleen. Elokuvassa matkataan pienten keltaisten saappaiden mukana tulevaisuuden rantamaisemiin ja keskustellaan erilaisten ihmisten kanssa mm. yksilön roolista sukupolvien ketjussa.
  • How to let go of the world and love all things climate can’t change (2016). Ohjaaja Josh Fox vierailee 12 maassa ja tapaa ihmisiä, jotka ovat jo kohdanneet ilmastonmuutoksen seuraukset. Elokuva kysyy mitä sellaista meillä on, mitä ilmastonmuutos ei voi tuhota. Mitä mikään katastrofi ei voi meiltä viedä?
  • Youth unstoppable (2018) kertoo nuorista aktivisteista, jotka sinnikkäästi ovat läsnä ilmastohuippukokouksissa ja lopulta kokevat onnistumisen.

Lyhyempiä videoita ja radio-ohjelmia

Testejä ja laskureita

  • Elämäntapatesti. Testin avulla saa arvion omasta hiilijalanjäljestään ja vinkkejä sen keventämiseen. Testi on suunnattu kotitalouksille, eikä oppilas voi itse suoraan vaikuttaa kovin moneen siinä kysyttyyn asiaan. Testiä voi kuitenkin käyttää keskustelunherättäjinä esimerkiksi pohdittaessa koulun hiilijalanjälkeä. Sitra.
  • Kiertotaloustesti. Testaa, millainen on sinun tyylisi pelastaa maapallo. Yle.
  • OpenCO2.net-palvelussa voi vertailla esimerkiksi eri polttoaineiden ja ruokien päästökertoimia ja etsiä vähäpäästöisiä vaihtoehtoja. Palvelusta löytyvän CO2-muuntimen avulla voi suhteuttaa omien päästöjensä suuruutta joihinkin helposti ymmärrettäviin jokapäiväisiin asioihin. Palvelun on kehittänyt Clonet Oy.
  • Klimatkalkylator Climate hero. Fungerar för att skapa diskussion. I slutet får man förslag på åtgärder och skriver klimatlöften. Klimatkalylatorerna baserar sig på att man som individ ska åtgärda sin livsstil. Bra början, men elever har begränsade möjligheter att påverka här.

Ilmastotekoja keskustelun pohjaksi

Ennen kuin lähdetään miettimään, mitä yhdessä voitaisiin tehdä, voi inspiraatiota ja esimerkkiä hakea toisilta.

  • Kuntien kiinnostavimmat kiertotalousteot -sivuilta voi katsoa, mitä kunnissa tehdään ilmastoasioiden hyväksi. Esimerkkien valossa voi esimerkiksi pohtia näkökulmia oman kunnan päättäjien haastamiseen ja yhteistyöhön kuntapäättäjien kanssa. Sitra.
  • 100 fiksua arjen tekoa -sivu esittelee yksilöiden viisaita valintoja niiden vaikuttavuuden mukaan. Esimerkkien valossa voi pohtia, mitä omassa koulussa voitaisiin tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja millä muutoksilla saataisiin suurin mahdollinen vaikutus.  Ruotsiksi: 100 smarta vardagsgärningar. Sitra.

Pelejä ja tarinoita ilmastonmuutoksesta

 

  • Helsingin yliopisto ja LUMA-keskus Suomi ovat tuottaneet lukiolaisille virtuaalisen oppimistarinan Tulevaisuuden tutkijat, jossa opiskelijat pohtivat ilmastonmuutokseen vaikuttavia tekijöitä ja tutustuvat tapoihin, joilla ilmastonmuutosta voidaan hillitä. Oppimistarina toimii sekä tietokoneella että puhelimella. Oppimistarinan läpikäymiseen menee noin 75 minuuttia. Opettajan ohjeet tarinaan löydät Helsingin yliopiston tiedekasvatuksen sivustolta.
  • Helsingin yliopiston kestävyystieteen instituutti (HELSUS) on tuottanut lukiolaisille Arctic Climate Change -pakohuonepelin, jossa tunnin aikana tutustutaan arktisen alueen ilmastonmuutokseen tehtävärasteilla ja lopuksi pohditaan ilmaston lämpenemisen hillitsemistä omassa arjessa. Opettajan ohjeet pelin toteuttamiseen (PDF)  
  • My2050-mobiilipelin teemana on ilmastonmuutos. Peli toimii Helsingin keskustassa ja Espoossa. Pelissä käydään kännykän kartalla näkyvillä rasteilla, joilla suoritetaan pieniä tehtäviä tai vastataan kysymyksiin. Rasteihin liittyvät tekstit sisältävät ilmastotietoa, ja rasteilla kuunnellaan tulevaisuuden tubettaja Niha Been ajatuksia vuodesta 2050. Pelin jatkoksi kannattaa viritellä keskustelua esimerkiksi ilmastonmuutosta hillitsevistä ratkaisuista, jotka ovat toteutuneet Niha Been tulevaisuuden maailmassa. kesto 60 min. Kuudesluokkalaisista alkaen, suositellaan pelaamista 2-3 hengen ryhmissä.
  • Tivoli utopia on 3-5 pelaajan keskustelupeli, joka vie pelaajansa tulevaisuuden yhteiskuntaan. Peli antaa työkaluja positiivisten tulevaisuuksien hahmottamiseen ja auttaa käsittelemään monimutkaisia ympäristön ja yhteiskunnan tilaa koskevia asioita helposti lähestyttävällä tavalla. Peli sääntöineen on tulostettavissa verkkosivulta. Sivulta voi myös tilata fasilitoidun pelisession. Keskiaste.
  • Alias-peli ilmastonmuutokseen liittyvistä käsitteistä. Peli voidaan tehdä itse oppilastyönä.
  • Lautapeli ilmastonmuutoksesta. Peruslautapeli, jossa ilmastoystäväliset teot kiidättävät laudalla eteenpäin. Spelet på svenska. EU. Pelin englanninkieliseltä sivulta pääsee lataamaan pelin kaikilla EU-kielillä.

Toiminnallisia tapoja kuulostella arvoja ja tunteita

  • Mikä on arvokasta? Arvojen selkiyttämisharjoituksia -opas sisältää kaikenikäisille sopivia harjoituksia, joiden avulla luodataan arvoja ja keskustellaan niistä. Harjoitusten kesto: 15 minuutista tuntiin. Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus 2011.