Ryhdy ilmastovaikuttajaksi
Ilmastokirjo » muut artikkelit » Ryhdy ilmastovaikuttajaksi

Ryhdy ilmastovaikuttajaksi

Usko pois: Maailma ei muutu itsestään, sitä muutetaan. Kaikkien merkittävien päätösten takana on ihmisiä. Yrityksiä, YK:ta, EU:ta, Suomen valtiota tai omaa kotikuntaasi johtavat ihmiset. Ja ihmiset voivat muuttaa mielipidettään. Toisenlainen maailma on mahdollinen.

Sinäkin voit auttaa vaikuttamaan ihmisiin lähelläsi, ja miksei myös kauempana. Nuorten maailmanlaajuisen ilmastolakkoilun aloittanut Greta Thunberg ja vuoden 2014 YK:n rauhanpalkinnon saanut Malala Yousafzai ovat omalla esimerkillään näyttäneet, että nuori ikä ei ole este vaikuttamiselle.

Joukossa on voimaa. Suomessa on paljon erilaisia järjestöjä ja ryhmiä, jossa voi tehdä ilmastovaikuttamista yhdessä muiden samanmielisten kanssa. Yhdessä tekeminen on hauskempaa ja usein myös vaikuttavampaa.

Ilmastovaikuttamisen ryhmiä

Changemaker

Changemaker on nuorten ja nuorten aikuisten vaikuttamisverkosto, joka edistää nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnassa. Vuosittain vaihtuviin kampanjateemoihin on usein liittynyt ilmastomuutos. Suomen Changemaker on perustettu Kirkon Ulkomaanavun yhteyteen vuonna 2004.

Climate Move

Climate Move sai alkunsa Ilmastoveivikampanjasta. Liikkeen tavoite on hiilineutraali Suomi vuonna 2035. Taustaorganisaation nimi on Ilmastoveivaajat ry.

Dodo

Dodo ry on urbaani suomalainen ympäristöjärjestö. Dodo käsittelee ympäristöongelmia yhteiskunnallisesti, turhaan yksinkertaistamatta. Dodossa voit syventää tietojasi keskustelemalla, tekemällä, kokemalla, verkostoitumalla ja ihmettelemälläkin. Dodo on perustettu vuonna 1995.

Fridays For Future Suomi

FridaysForFuture on kansainvälinen nuorten liike, jonka tarkoituksena on saada päättäjät ja aikuiset heräämään ilmastokatastrofiin. Liike syntyi Greta Thunbergin ilmastolakon inspiroimana.

Greenpeace

Greenpeace on kansainvälinen ympäristöjärjestö, joka on tunnettu näyttävistä tempauksistaan. Ilmastokriisin pysäyttäminen on järjestön tärkeimpiä tavoitteita. Suomessa Greenpeacen tempauksia ja vaikuttamistyötä toteuttavat useat palkatut ammattilaiset, mutta myös vapaaehtoisilla on tärkeä rooli. Nuori voi tulla mukaan toimintaan esim. paikallisryhmien kautta.

Luonto-Liitto

Luonto-Liitto on lasten ja nuorten valtakunnallinen luonnonharrastus- ja luonnonsuojelujärjestö, joka on perustettu jo vuonna 1943. Luonto-Liiton ilmastoryhmä koostuu vapaaehtoisten muodostamista paikallisryhmistä, jotka ovat yhteisöllisiä, aktiivilähtöisiä ryhmiä.

Maan ystävät

Maan ystävät on osa kansainvälistä Friends of the Earth-verkostoa. Maan ystävillä on paikallisryhmiä, toimintaryhmiä, hankkeita ja kampanjoita. Toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön, mutta ajoittain järjestöllä on palkattuja kampanjakoordinaattoreita. Maan ystävien ilmastokampanjalla on pitkät perinteet.

Natur och Miljö

Natur och Miljö är en svenskspråkig miljöorganisation. Vi erbjuder ungdomar möjligheter att delta i kampanjer men också att genomföra egna projekt.

WWF Nuoret

WWF Nuoret on ryhmä vapaaehtoisia, jotka ovat mukana ideoimassa, suunnittelemassa ja toteuttamassa WWF Suomen projekteja ja kampanjoita. WWF Nuorten ryhmiä on tällä hetkellä (syksyllä 2020) Helsingissä, Turussa ja Tampereella. WWF Suomi perustettiin vuonna 1972 ja 1990-luvun alussa WWF ryhtyi työskentelemään ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

350 Suomi

350 Suomi on osa globaalia opiskelijalähtöistä kansalaisliikettä 350.org, joka edistää konkreettisia tieteeseen ja oikeudenmukaisuuteen perustuvia ratkaisuja ilmastonmuutokseen yhteisötasolla, sekä pyrkii aktivoimaan nuoria vaikuttamaan heidän tärkeiksi katsomiinsa asioihin.

Myös sivustolta ilmastovaikuttaminen.fi voi löytää mielenkiintoisia virikkeitä.

Vaikuta omassa harrastusjärjestössäsi

Oletko partiolainen? Harrastatko suunnistusta? Onko kotikunnassasi 4H-yhdistys? Oletko kuullut ilmastoaiheisesta hevistä? Nykyään lähes kaikissa nuorten järjestöissä ilmastoasiat ovat esillä tavalla tai toisella. Omassa harrastuspiirissään voi tehdä kivoja ja tärkeitä juttuja, kuten oppia uusia taitoja. Pohdi kavereiden kanssa miten tapaamisiin voisi liikkua päästöttömästi, mitä ruokaa syödään yhdessä, tai millä energialla harrastustilat pidetään lämpimänä. Monella valtakunnallisella kattojärjestöllä on juuri teidän ryhmällenne räätälöityä materiaalia.

Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi valitsee vuosittain nuorten ilmastodelegaatin, joka edustaa Suomen nuoria kansainvälisissä ilmastotapahtumissa. Ilmastodelegaattien vuotta voit seurata Suomen Nuorisodelegaatit -sivulta Facebookissa ja Instagramissa @nuorisodelegaatit.

Älä pelkää politiikkaa!

Politiikka ei ole rikki. Demokratia tarvitsee puolueita. Kenestä tahansa voi tulla hyvä poliitikko. Jos haluaa ministeriksi, kannattaa aloittaa treenit heti. Nykyään lähes kaikilla puolueilla on paljon näkemyksiä ilmastopolitiikasta. Vertaile niitä, ja valitse mieleisesi porukka. Puolueiden nuorisojärjestöissä pääsee harjoittelemaan politiikan tekemistä: väittelemistä, päätöksentekoa ja kampanjointia.

Ihan itse ja koulussa tai kavereiden kanssa voi myös ideoida ja aloittaa ilmastotoimintaa

Tässä esimerkkejä innostavista ilmastoteoista eri kouluissa.

Ja tässä Instagramissa juttua Lempäälän lukion ilmastosoturien toiminnasta.

Tässä taas Ilmastosoturien facebook-sivusto.

Erityisesti nuorten aloitteet ja toiminta ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja nopeiden toimien vaatimiseksi herättää usein paljon huomiota. Kannattaa siis antaa äänensä kuulua! Kaikupohjaa on paljon ja myös Ilmastokirjo auttaa asiassa. Ilmastokirjon Suora linja auttaa ilmastonmuutokseen ja vaikuttamiseen liittyvissä kysymyksissä.

Tämä teksti on tuotettu yhteistyössä Natur och Miljön kanssa.