Yhteinen toiminta innostaa ja luo merkityksellisyyden kokemuksia ja antaa toivoa. Ilmastokirjo kokoaa koululaisten alulle panemia kampanjoja, tempauksia ja tapahtumia. Ilmianna omasi somessa tunnisteella #ilmastokirjo!
Suomen kulttuurirahaston ja Allianssin yhteinen ilmastohanke Ilmastonmuutosvoima tuki keväällä 2020 useita nuorten ilmastotekoja
Yksi ilmastoteolleen tukea saanut nuori on Emilia Piipponen ja hänen perhospeltoprojektinsa. Ilmastonmuutoksen myötä pölyttäjähyönteisten määrä on ollut suuressa laskussa ja Piipponen visioi perhospellon, jossa perhoset ja pölyttäjähyönteiset pääsevät lentämään erilaisten kasvien joukossa. Lisää Piipposen projektista voit lukea Ylen sivuilta.
Rahoitusta hankkeelleen sai myös Ida Korhonen ja hänen suunnittelemansa kaksi ilmastoleiriä. Leireillä nuoret oppivat kestävästä ruoantuotannosta ja siihen liittyvistä teemoista.
Ilmastonmuutosvoimahanke rahoitti yhteensä sataa nuorten ilmastoprojektia, jotka on koottu oppaaseen 100 ilmastotekoa – Opas nuorille ilmaston muuttajille (pdf).
Muutos kouluruokaan -kampanja
Vantaalaisen Ruusuvuoren koulun oppilaat vaativat muutoksia kouluruokaan. Kampanja sai alkunsa oppilaiden videosta, jossa kysyttiin, miksei kouluruoka vastaa nykymaailmaa. ”Miten voi olla mahdollista, että koulussa opetetaan lihansyönnin vaikutuksesta ilmastonmuutokseen ja silti sitä tarjotaan kolmena päivänä viikossa? Eikö yksi riittäisi?”
Tavoitteena oli haastaa koko Vantaan kouluruokailu vastaamaan nykyistä maailmantilaa ja hillitä ilmastonmuutosta. Oppilaat näyttivät videon kaikille vantaalaisten koulujen rehtoreille ja lähettivät myöhemmin rehtoreille ja koulujen ekotukihenkilöille kysymyksen: ”Eikö yksi liharuokapäivä viikossa riittäisi?” Lisäksi oppilaat haastattelivat keittiöväkeä ja palaveroivat kaikkien kaupungin ruokaprosessiin kuuluvien toimijoiden edustajien kanssa.
Kampanjoinnin ansiosta kasvisruokaa saa nyt koulun ruokalan kaikista linjastoista, ja se on esillä vaihtoehdoista ensimmäisenä. Koulun ruokalistalla on myös entistä vähemmän punaista lihaa. Lisäksi kotitalouden valinnaisryhmä tutkii ja kehittelee ilmastoystävällisiä reseptejä, joiden valmistus onnistuu suurkeittiössä.
Koululaisista lähtenyt hanke pääsi WWF:n koulukiertueelle esimerkiksi vaikuttavasta ja onnistuneesta nuorten omasta kansalaisaktivismista.
Kasvisruoka linjastoille ensimmäiseksi
Myös Lempäälän lukion Ilmastosoturit ovat pyytäneet siirtämään kasvisruoan koulun ruokalan linjaston ensimmäiseksi vaihtoehdoksi. Sen ansiosta kasvisruoan menekki on kasvanut.
Ilmastosoturit on toimintaryhmä, jonka tavoitteena on välittää tietoa ympäristöasioista, innostaa ihmisiä tekemään ympäristöystävällisiä valintoja ja vaikuttaa.
Opastusta ilmastoystävällisiin valintoihin
Helsinkiläisen Arabian koulun 5.-luokkalaiset kehittivät idean sovelluksesta, joka avustaisi tekemään ekologisia valintoja kaupassa. He ottivat ideoineen yhteyttä Keskoon ja saivat kutsun tulla esittelemään niitä K-ryhmän pääkonttorille. Siellä he pääsivät myös tapaamaan koulun lähellä sijaitsevan K-supermarketin kauppiasta. Oppilaat tekivät kauppaan aiheeseen liittyviä julisteita. Video Arabian koulun oppilaiden Kesko-yhteistyöstä.
Kouluruoan kevennetty hiilijalanjälki
Ilmastonmuutos lukioihin -hanke antaa vinkkejä erilaisiin kouluruokaan liittyviin ilmastoprojekteihin.
Radikaali toivo -valinnaisainepaketti
Vantaalaisessa Ruusuvuoren koulussa on luotu osallistava valinnaisainepaketti 8.-9.-luokkalaisille. Tarjolla on esimerkiksi tiedettä ja teknologiaa, puutarhanhoitoa, tuunausta ja korjausta, vapaaehtoistoimintaa, kansalaisaktivismia, musikaali ja vaikuttamista taiteen keinoin. Kurssien yhteinen nimittäjä on yhdessä tekeminen ja toteuttaminen. Tavoitteena on saada aikaan toimintaa, joka kerryttää yhteistä hyvää ja synnyttää yhteisöllisyyttä.